Intian eläinmaailma

Olen nähnyt täällä seuraavia eläimiä:

antilooppi (Bikanerin aavikolla)

riikinkukko (tien varressa matkalla Agraan ja hotellin uima-altaalla)

kameli (joka paikassa myös kaupunkiliikenteessä)

gekko (iltaisin camp-talon seinissä)

vuohi

sika

lammas

lehmä/sonni

villisika

maaorava tms.

koira

kissa

hevonen (albiinoversiot kenttätöissä)

apina, kahdenlaisia (kadulla kenttätöissä ollessa, tosin monkey temple on lähellä)

kani (liian pienessä häkissä)

papukaija (sama majoitus kuin edellisessä)

elefantti (Amber fortilla turistihommissa)

Koiria täällä on todella paljon. Jostain kumman syystä ne myös näyttävät kaikki samanrotuisilta, peruskulkukoirilta. Olen nimennyt rodun Intian pystykorvaksi. Tosin koska koirilla ei ole pystykorvia olisi sopivampi nimi Intian kippurahäntä. Kaksi koiraa olen nähnyt talutettavan hihnassa ja ne ovat olleet selvästi eri rotuisia kuin nämä katujen kasvatit. Suomalaisen Anun luona kotimajoituksessa vieraillessamme tapasimme myös kolme lemmikkikoiraa, jotka elävät sisällä ja pienellä pihalla. Intiassa koirien lenkityskulttuuria ei siis ilmeisemmin juurikaan ole. Tämän lisäksi lemmikkikulttuuri ei ole toistaiseksi oikein auennut. Oletan, että kenttätöissä näkemäni papukaijat ja kanit häkeissä olivat lemmikkejä eivätkä ruuaksi.


Siatkin kulkevat kaduilla ihan vapaana enkä tiedä kenen omaisuutta ne ovat. Sikoja olen nähnyt harhailevan myös muslimialuilla ja hehän eivät kyseistä eläintä syö. Hindut taas kumartavat pyhiä lehmiään joiden hoitoa olen myös kuumeisesti pohtinut. Aion selvittää pikapuolin kuka lehmät lypsää jos lypsää ja kuka niistä pitää huolta. Ihan pyhällä hengelle ei ainakaan minun oletukseni mukaan lypsämättömyydestä aiheutuvasta utaretulehduksesta selviä. Ja kai nämä intialaiset jostain maitonsa saavat? - Nyt viime aikoina olen kuullut juttua, että lehmillä olisi koti jossain jonne osaavat iltaisin vaeltaa. Tosin yhtenä iltana meidän pihatiellä tapasimme yksinäisen vasikan, joka ei ilmeisesti ollut ehtinyt porukan mukaan. Lehmäsääli iski. Mysteeri on kuitenkin yhä puoliksi ratkeamatta, koska en tajua, missä tällä meidän asuinalueella Jai Jawan colonyssä, joka on ns. paremman väen aluetta, on lehmien koti.


Koirien määrä on täällä verrannollinen kissojen valtavaan määrään Marokossa. En ole nähnyt kuin kolme kissaa tähän mennessä. Koiria sen sijaan näen päivittäin ainakin kymmeniä. Pikkuhiljaa minusta on sukeutumassa varsinainen koirien ystävä, kun säälien katson kuinka huonossa kunnossa sinnittelevät menemään. Haluaisin pelastaa ainakin yhden. Tuntuu pahalta aina kun näen täällä mitä tahansa eläintä hakattavan, tonkimassa roskia ja syömässä muovia, pidettävän liian pienessä häkissä tai raahaamassa ja nilkuttamassa itseään eteenpäin. Toisaalta taas tuntuu ristiriitaiselta pohtia täällä eläinten oikeuksia, kun monia täällä kohtaamiani ja näkemiäni ihmisiä koskevat tismalleen samat asiat kuin äsken kuvailemiani eläimiä. Tänään kuitenkin ostin t-paidan jossa yllätyksekseni lukee ”save animals". Ja koska se oli ainoa t-paitateksti jonka pystyin näkemään itselläni toisin kuin ”I'm lovely girl” yms. päädyin valitsemaan sen. Saapa nähdä millaisia kommentteja paita aiheuttaa.

Gurun kertomaa

Viikonloppua vietettiin viihteen ja tulevaisuuden kuvien parissa. Perjantaina oltiin juhlimassa saksalaisen Larissan syntymäpäivää, josta jatkettiin vielä yökerhoon – ei paljon poikennut muista vierailemistani klubeista. En siis innostunut enkä aio viettää tulevaisuudessa iltojani siellä. Lauantai-iltana syötiin vaihtelun kaipuussamme ravintolassa Little Italy pastaa ja käytiin todella myöhäisessä leffassa "Mere brother ki dulhan - my brother is getting married". Bollywood elokuvat ovat kyllä hulvattomia ja haluaisin mennä leffaan yhtenään, mutta näin arki-iltana ei oikein jaksa tai ehdi. Tällä viikolla töissä jatkuu Health Campit ja minun farmaseuttina toimimiseni. Keskiviikkona on jokin juhlapyhä ja meidän toimistosta lomaa. Tulee kyllä tarpeeseen. Tänään olen ollut täällä tasan neljä viikkoa ja juuri tänään Intia ja minä emme ole olleet parhaita ystäviä. Ei mistään erityisestä syystä, mutta näitä päiviähän aina joskus on.

Mutta sitten tärkeimpään: sunnuntaina käytiin gurun luona kuulemassa tulevaisuuden ennustukset. Guru oli siis meidän tapauksessamme astrologiaan ja horoskooppien lukemiseen erikoistunut mies, jolla oli kaikkien neljän tärkeimmän alan opuksen tieto. Tapasin gurun kämppisteni Allin ja Lorin kanssa ja jokaisen meidän tähtikartan luku kesti noin puoli tuntia. Jokainen kuuli jotain erilaista ja jotain joka osuikin. Mennessämme meillä piti olla tiedossa syntymäpäivä, tarkka aika ja paikka. Onnettomuudekseni en ollut älynnyt katsoa Joensuun koordinaatteja ja yllättäen gurun horoskooppiohjelma löysi enemmän kuin yhden Joensuun. Valittiin niistä ensimmäinen ja kun kotiin tullessani tarkistin pituus- ja leveyspiirit paljastui että väärä paikkahan se olikin. Eli todennäköisesti tämä seuraavaksi kaikille teille jakamani ennustukseni ei pidä lainkaan paikkaansa, koska tähdet olivat jonkin muun Joensuun päällä 18.091985 klo 20.05. Kokemus oli kuitenkin varsin kiinnostava ja hauska – enkä hurahtanut! Osa gurun sanoista sattui kyllä aika nappiin, mutta niinhän Iltalehden horoskooppikin joskus.

• Olen välillä aggressiivinen keskustellessani ihmisten kanssa ja käytän voimakkaita ilmaisuja ja sanoja. Tämän vuoksi minulla on joskus ongelmia (tämä on huomattu jo täälläkin...)

• Uskonnollisissa paikoissa kuten temppeleissä ja kirkoissa käyminen minun täytyisi pitää minimissä, koska se tuottaa minulle ongelmia.

• Vanhempieni kanssa minulla on huonot välit ja paljon riitoja. Molemmat heistä ovat hyvin dominoivia. Tämä ei ehkä ihan osunut...

• Julkaisen kirjan 37-vuotiaana (niinkö kauan siinä väikkärissä kestääkin?) ja minut tullaan palkitsemaan siitä 41-vuotiaana.

• Olisin hyvä tiedonantajana/konsulttina ja markkinoinnin parissa. Valtio nimittääkin minut ensin kolmeksi vuodeksi sosiaalisen hyvinvoinnin alan konsultiksi kun olen 39-vuotias ja jatkaa työsuhdetta myöhemmin vielä kaksi vuotta.

• Tulen matkustelemaan paljon ja olemaan vaikutusvaltainen, myös ulkomailla.

• Terveyteen liittyen minun tulee olla varovainen keuhkojeni suhteen, koska olen taipuvainen yskään (en tiennytkään). Oikea silmäni on huonompi (harmittaa kun en muista kumpi silmä on oikeasti se huonompi), mutta muita terveysongelmia minulla ei tule olemaan kuin hammas, silmä ja selkäongelmia -joskus.

• Saan kolme lasta, 2 tyttöä ja 1 pojan. Tuleva aviomieheni työskentelee kommunikaation parissa. Hän on nöyrä, reilu, hyvin kouluttautunut, 180cm pitkä, pitkähiuksinen (ehkä täytyy vihdoin antaa Samun kasvattaa tukkaa), iloinen ja hymyilevä, mutta meillä on usein riitoja, koska epäilemme toinen toisiamme. Olen onnekas rakkaudessa, vaikka olenkin joskus turhan kiivas.

• Jos pitäisin otsassa intialaisittain tikka/bindi-merkkiä voisin saavuttaa vieläkin enemmän.

• Kun haluan jotain, saan sen kyllä, mutta aina hiukan myöhässä.

• 32-39-vuotiaana olen hankkinut yhteensä viisi kiinteistöä: kaksi taloa ja kolme liikehuoneistoa. 50-vuotiaana avaan jonkin institutionaalisen paikan. Työskentelen kovasti 32-vuotiaaksi saakka, mutta vihdoin 33-vuotiaana opin rentoutumaan ja osaan jakaa aikani työn ja rentoutumisen välillä sopivasti (tämä liittyi omaan kysymykseeni: opinko koskaan relaamaan vai tulenko huolehtimaan ennakkoon kaikkea koko ikäni). Elämäni päättyy 81-vuotiaana.

• Joskus uskon ihmisiä 100%, joskus taas epäilen 80% (tämä meni aika oikein).

• Kysymykseeni siitä, onko tutkijan ura oikea valinta, sain vastauksen ”absolutely”, koska juuri sen takia valtio haluaa konsultoida minua. Tulen työskentelemään lisäksi median, kulttuurin ja taiteen alan ihmisten kanssa. Lisäksi autan ihmisiä, jotka tarvitsevat lääketieteellistä apua.

• Negatiivisia tapahtumia ei tule olemaan elämässäni lainkaan.

• Riitelen ihmisten kanssa paljon, mutta olen ihmisenä hyvä ystävä. Erityisesti guru näki minun ja Allin ystävyyden jatkuvan vielä pitkään ja Allin voivan auttaa minua tässä kyseisessä ongelmassani sekä ihmisten lukemisessa.

• Aika iltapäivästä iltaan olisi minulle tehokkainta, erityisesti yöllä minun kannattaisi työskennellä. Aamu sen sijaan on huonoa ja laiskaa aikaa. (ei tod. pidä paikkaansa).

• Olen valikoiva ruokailutottumuksissani.

• Hyviä värejä: punainen, ruskea, valkea, keltainen, musta. Vihreä negatiivinen.

• Hyviä päiviä: sunnuntai, maanantai, tiistai, torstai. Keskiviikko negatiivinen, ja lauantai erityisen negatiivinen.

• Numeroista 3, 5, 6, 9 positiivisia, 1, 7 negatiivisia.

Money, money, money

Just few words about money. That really matters here. Sometimes I feel rich and some other moments I really don't. It's this wide diversity among people here. I might get the best salary in my office because the money is coming from Finland. But because I'm paying the rent back home as well plus accomodation here, it's not too much what is left. Now after one month I'm starting to get an idea what's expensive and what is not. Although today I maybe paid too much of sneakers (550 rs). Here some examples about prices.

1 euro = around 62 rupiaa

Sweet lassi in near restaurant BMB 34 rupees

(Hotel Restaurant) Dinner in Bikaner (Palak paneer, carlig naan and raita + big water bottle) 250

Tuk tuk drive to work (one way, 15 min.) 70

Movie ticket 43-180 (depends on movie, day, cinema company and theatre. We don't reallt know when it's expencive and when it's not.)

Coffee in (modern) cafe 50-90

Ice cream (in modern mall) 60

Cheapest bus ticket to Bundi (5 hours) 90

650 ml soda 35

1 litre soda 55

Beer in restaurant 150-300

Indian style loose fit trousers in bazaar 150 (not high quality)

Cheap kurta (local tunic shirt) 100-200 in bazaar, 400-800 in mall shop (better quality and chance to try it on)

Taj Mahal ticket 750 (for foreign tourist)

Camera fee e.g. in rat temple 20

Access to swimming pool (hotel) 200

Working 8½ hours

Finally I'm writing something about work. This week has been quite busy. FPAI organizes Health Camps in their field working slum areas when there are health problems among community. Health Camp means that there are normally two doctors: gynecologist and general doctor with whom people can have an appointment and Family Planning Association provides medicines for free. Now there will be ten camps in total. Five we had already and other half is still ahead. In these camps I finally feel that I'm helping and really doing something. So far every camp have been around 200 patients.

FPAI Jaipur Branch office in Jawahar Nagar
We (means other intern Paulina and I) have been preparing and packing medications for the camps and counting balance after wards. In the office they hadn't really have any kind of inventory system. So Paulina started make one now on computer. Before they have been handwritten names of all medicines for doctors. Medications are not really my field. Women's Studies doesn't include any medical studies like these people seems understand my educational background here. I've been trying to explain that I'm interested in womens' culture. But well I'm learning something new every day. At the first camp I wasn't that good with prescriptions but now it goes quite smoothly.

Koh Nagorian semi-rural slum
Other FPAI activities are different kind of meetings in communities where field workers go. Women meetings,adolescent meetings, couple meetings etc. There are four field workers. Two men and two women who all has three different areas where they go almost daily. Some of the areas the same worker has worked over 18 years so they know people there and have their respect and trust. So far I've been attending some of those meetings but of course these meetings are always in Hindi so I can't participate. I've been doing some observing and made notes how people react and behave. Mainly the topics has been family planning and contraceptives, safe motherhood, nutrition, abortion and women empowerment. So far I have no clue what workers really talk when they conduct meetings about empowerment. But hopefully during my last two months here I'll get the idea.

Health Camp in Khadda Basti, Adarsh Nagar

First week was mainly sitting in the office doing nothing, like these Indians really like to do. But now I've been happy working in the Health Camps and days goes really fast. I prepared some interview questions about satisfaction of life among women and girls. When these camps are over I'll start doing those interviews for my small case study. Other thing I've been working on is introduction material about FPAI Jaipur Branch for the interns in the future where I'm trying to explain how to prepare yourself to the field work, what to expect and how handle with difficult situations. In this material I'm putting also maps and descriptions of all working areas so it will be easier for next interns/volunteers to adjust. With this I will work whole three months little by little because it's not that easy to get all that information from Indians, especially in our office.

So to sum up. Work is very challenging sometimes because of language (only three out of eight workers speaks enough good English and people in the field speak usually only Hindi). Because of different working culture (most of you my readers know that I'm hard worker and it's just difficult for me sit all day doing nothing). Because of it's mainly about health care which is not my thing (although with my basic common sense like hygiene or how to cure infections I'm doing just fine). And the biggest minus is lack of communication and information. Sometimes we just dont't know what's going on and what we should be doing. There was a huge (at least for me it sounded like huge but Indians shout loud in every situations so I can't really say was it really big thing) conflict last week when field workers didn't want to take us with because we are causing more disruption than helping - which is many times true.

But also the work is sometimes great and gives pleasure. When I'm giving the right medication to people and they might feel better soon. When I notice how tight are relationships among those women in their communities and how they take care of each others. When women for example today in semi-rural slum area, Koh Nagorian remembered my name after two weeks and smiled and greeted happily. And of course good moments in the office when I can share thoughts with office worker Saraswati (in picture), learn Hindi with all workers and just drink chai tea again and again (means five times in day if you're whole day in the office).

Birthday weekend - synttäriviikonloppu

Viikonlopuksi jäätiin Jaipuriin juhlimaan syntymäpäiviäni. Lauantaina aamulla sännättiin 10 kilometrin päässä sijaitsevalle Monkey Temppelille (Galta Temple), jossa meillä menikin lähes kaksi tuntia ihmetellessä apinoita, kiivetessä ylös vuorella olevalle aurinkotemppelille ja siellä temppelin papin pojan kanssa keskustellessa Intiasta. Oltiin luvattu tuk-tuk-kuskille, että ollaan vain tunti, joten hän kävi kuumana odottaessaan -tosin tyypin kellon sisässä oli vettä ja se oli pysähtynyt, että en ollut kovinkaan huolissani hänen osoitellessaan kelloaan. Monkey Temple on oikeastaan omistettu auringon jumalalle ja siellä on uima-altailta joihin vesi tulee luonnon lähteistä ja joissa ihmiset sekä apinat uivat. Nimestä huolimatta tässä temppelissä ei siis palvota apinoita, toisin kuin viikon takaisessa kohteessa rottatemppelissä (joka on Arin kommenttiin vastatakseni ainoa laatuaan täällä ja palvonta perustuu legendaan, jossa jumalattaren tarinankertojan pojan reinkarnaatio olisi ollut rotta).




Tässä näkyy Jaipurin kaupunki Aurinkotemppeliltä ja alemmassa kuvassa itse Aurinkotemppeli kaupungin toiselta laidalta Hawa Mahalilta.

A view to Jaipur city from the Sun Temple. In this place I finally realized how huge this city really is. When travelling by tuk tuk in the center areas it feels much smaller.

Illalla mentiin ravintolaan syömään ja Agran reissulla olleet tytötkin jaksoivat lähteä mukaan, joten saatiin kokoon yli kymmenen hengen porukka juhlimaan syntymäpäivääni. Sain kämppiksiltäni Allilta ja Lorilta sekä naapurihuoneen Saaralta lahjaksi intialaisen naistenlehden, joka vaikuttaa todella kiinnostavalta ja norsukorvikset. Jatkettiin vielä pienemmällä porukalla hetki iltaa Henry's pubissa ja tultiin puolenyön maissa kotiin.

Sweet 26 birthday girl with roommate Alli.

Sunnutaina mentiin aamusta erään hotellin uima-altaalle lekottelemaan ja uimaan. Rasvasin itseäni vaikka kuinka, mutta poltin auringossa silti reiteni ja selkään jäi uikkarista iso punainen ympyrä. En kuitekaan vieläkään käräyttänyt naamaa, joten kaikki hyvin. Tämä "kotiviikonloppu" oli kyllä lähes yhtä rankka ja rahaa kuluttava kuin viikonloppu reissussa, mutta yhtä kaikki todella mukava.

Lounaan jälkeen jatkettiin turisteilua Amer Fortille, joka olikin valtava kohde jonne täytyy varmaan mennä vielä uudelleenkin. Siellä näin myös vilaukselta elefantin. Matkalla takaisin ihailtiin Jai Mahal järvipalatsia. Sinne satuttiin aivan täydelliseen auringonlaskun aikaan.

This weekend I visited some more local sightseeings. First pictures are from Saturday when we went to the Monkey Temple which is holy pilgrimage dedicated to Sun God. On the top of the hill is sun temple where we talked about India with son of the priest of that temple. Sunday morning we spent in the pool of one hotel swimming and having relaxing time with banana lassi. After lunch on Sunday we visited Amer Fort (about 11 km from here) and on the way back stopped to adore Jai Mahal water palace.

Neljäs viikkoni Intiassa pyörähti käyntiin ja kaikki sujuu edelleen hyvin. Töissä on kiireinen viikko Health campejä slummeihin järjestettäessä ja tulevat päivät kuluvatkin varmaan lääkkeitä jakaessa. Tällä viikolla lupaan kirjoittaa jotain enemmän työstäkin. Nyt siitä on jo realistisempi kuva kuin aikaisemmin kun on hahmottunut paremmin, mitä Family Plannign Association of India täällä Jaipurissa oikein tekeekään.

On the road in India

Liikenne on täällä villiä. Ensinnäkin se on siis brittiläisittäin vasemmanpuolista, mikä ei sinällään haittaa muuta kuin risteyksissä joissa kääntymismatka tuntuu erityisen haastavalta. Liikenteeseen kuuluu olennaisesti torven tööttääminen, joka paikallisen tavan mukaan on enemmänkin keskustelua kuin loukkaavaa. Tööttäämällä mm. ilmoitetaan aikomuksesta ohittaa, mutta ilmeisesti sitä soitetaan myös välillä ihan huvikseenkin. Ohittelut on hurjia, samoin tilannenopeudet ja kaupunkiajon käytännöt. Pakokaasunmäärä on käsittämätöntä ja monesti pidänkin huivia suun edessä estääkseni pahimman tomun ja saasteiden joutumisen hengitykseen. Moottoripyöriä ja skoottereita on paljon ja niiden päällä matkustaa usein enemmän kuin yksi henkilö. Bikanerissa näin ennätyksellisesti kokonaisen perheen yhden moottoripyörän päällä: äiti, isä ja neljä lasta. Taannoin kenttätöihin mennessä todistin myös ajoa, jossa mies piteli kahta pientä lasta sylissään samalla kuin ajoi kannatellen pienempää lasta joka oli sikiunessa. Kaikilla ei tietenkään ajossa ole kypärää päässään, vaikka kypäränmyyjiä on harvinaisen runsaasti joka kulmalla

Moottoripyörien ja autojen lisäksi liikenteessä on tietysti polkupyöriä, kameleita (kumma että kestävät tätä melua), hevosia ja paikallisia takseja tuk-tukeja, jotka kaikki väistelevät joka paikassa seikkailevia pyhiä lehmiä sekä teille juoksentelevia kulkukoiria. Tuk tuk on täällä yleisin kulkupeli. Riippuen vähän ajokin koosta, mahtuu sisään miellyttävästi istumaan kolme ihmistä. Sisällä varsinaisen istuimen vastapäätä on kuitenkin myös pehmustettu lauta istuimeksi vastapäätä istuville. Joissakin ajokeissa voi myös istua takaosaan, jonne mahtuu kaksi. Meidän ennätyksemme tuk tukiin mahtumisessa taitaa olla seitsemän henkeä. Intialaisia olen kyllä nähnyt sitäkin useampia. Osa kuskeista ei suostu ottamaan ylipainoa, koska bensaa kuluu tietysti silloin enemmän ja voi olla, ettei ajoneuvo edes kestäisikään. Kuskit on aina miehiä, usein vanhoja ja viiksekkäitä eivätkä aina puhu englantia. Tosin niissä tilanteissa kun kuski on epätietoinen määränpäästä, mutta on silti ottanut kyydin hoitaakseen, pysähtyy hän usein kysymään jonkun kadunvarren englanninkielentaitoisen avulla asiakkailtaan kyydin syytä. Näin mm. kävi minulle ja Lorille kun yritimme päästä Hawa Mahalille todella sympaattisen harmaahapsisen vanhan kuskin kyydillä. Kyseisestä ajurista on tullut yksi suosikeistani ja toivon, että saisimme hänestä vakkari aamukuskin työmatkoille. Hinta neuvotellaan etukäteen ennen matkaa, tosin joidenkin kanssa voi siitä joutua käymään kovaakin vääntöä. Usein paikalta poistuminen auttaa asiassa ja hinta tippuu. Joskus täytyy vain odottaa tai etsiä uusi tuk tuk. Meno on hurjaa ja pomppivaa koska tiet on niin kuoppaisia. Etenkin takaosassa matkustaminen on villiä ja joskus kivuliastakin. Juna-asemalle mennessämme istuin takana ja iskin selkänikamani pahasti seinätukeen. Samalla reissulla myös takaluukun salvat meinasivat aueta ja pelkäsin koko ajan, että tipumme Paulinan kanssa kyydistä.

Tuk tuk kyyti on kuitenkin hauskaa ja aina yhtä jännittävää. Lisäksi matkalla näkee, kuulee ja haistaa paljon ympärillä olevaa. Työmatkan kurvit ja pahimmat ruuhkapaikat osaan jo ulkoa, samoin useimmin ajetut reitit kotiin. Välimatkoja tai koko kaupungin karttaa ja eri paikkojen maantieteellistä sijaintia en kuitenkaan ole vielä täysin oppinut tuntemaan, joten välillä on hankala tietää mihin on menossa ja kuinka paljon siitä tulisi maksaa. Liikenteestä olisi pari videotakin, mutta lataaminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Ehkä joskus myöhemmin niitä sitten.

Kamelisafarilla Bikanerissa

Ensimmäisen työviikon päätteeksi lähdettiin pitkälle viikonloppureissulle Bikaneriin 11 hengen porukalla. Perjantai-iltana kymmenen maissa hypättiin yöjunaan ja heti alkajaisiksi täytyi istumapaikoista nostaa mekkala. Intialainen ”just half hour” tai ”can I sit here only 10 minutes” ei tarkoita todellisesti niin lyhyttä aikaa vaan jatkuu samoina kymmenminuuttisina ikuisesti. Meillä oli paikat sleeper-vaunussa ja saatuamme ylimääräiset istujat häädettyä nostettiin selkänojana istuessa toiminut peti keskimmäiseksi makuupaikaksi. Junailu oli kyllä varsinainen kokemus, mutta hetken verran sain kuitenkin nukuttua. Yleisestikin asemalle illalla mennessä ei mulla ollut varsinaisesti mitenkään hyvät vibat, vaikka usein junailusta pidänkin. Intialainen junailu on kuitenkin ehkä hiukan poikkeus... Kiinnostava kokemus kylläkin, mutta ei ainakaan rauhallinen, hiljainen tai yksityinen – niin kuin ei tosin mikään muukaan täällä.

Kamelisafari oli buukattu erään hotellin kautta ja uusiseelantilainen 54-vuotias Lynne (tällä reissulla lisänimen Mama saanut) oli järjestänyt kaiken reissuun liittyvän. Meitä oltiin vastassa aamuyöllä 4.30 asemalla ja otettiin yhteensä kolme huonetta muutaman tunnin aamu-unia ja siistiytymistä varten. Aamupalan jälkeen lähdettiin kohti aavikkoa ja kameleita (jotka tässä tapauksessa olivatkin yksikyttyräisiä dromedaareja), joiden selkään päästiin suunnilleen puolilta päivin. Alkuun en osannut rentoutua kamelin selässä, mutta pikkuhiljaa pääsin jyvälle. Lounastauko pidettiin jo noin tunnin ratsastuksen jälkeen ja kamelien lepotauko kestikin kolme tuntia (jota hiukan pidensi ongelmat ruuanlaittokaasun kanssa). Lounaan jälkeen jatkettiin kolmisen tuntia ja leiriydyttiin kuuden jälkeen. Paikallinen aavikko oli kyllä harvinaisen vihreä ja kasvillisuus runsasta näin monsuunin jäljiltä eikä hiekkadyynejä oikein voi verrata Saharan kokemuksiini. Pääsin kuitenkin kamelin selkään ja nukkumaan tähtitaivaan alla. Täysikuu valaisi koko yön, eikä taskulamppuja tarvinnut. Lämpötila ei myöskään laskenut vaan pysyi 15-20 asteessa koko ajan. Aamuyön kosteus oli vain nihkeyttänyt kaikki tavarat. Matkasin sunnuntaina takaisinpäin kamelin vetämässä kärrissä kuten suurin osa porukasta muutenkin. Kameleiden satuloita ei voi sanoa mitenkään mukaviksi ja kipu ratsastuksen jäljiltä oli aivan toista kuin perus hepparatsastelusta.

Safarin päätyttyä iltapäivällä vierailtiin Karni Mata, Deshnoke rottatemppelissä, joka oli yksi kiehtovimmista ja oudoimmista paikosta tähän mennessä – ja jotain sellaista jota voi olla ainoastaan Intiassa. Temppeli kuhisi rottia, joita ihmiset tulivat ruokkimaan ja joille uhrasivat ruokaa. Kaikkein käsittämättömintä oli se, että palvojat suutelivat rottatemppelin lattiaa. Minulle oli ihan tarpeeksi kuumottavaa kävellä temppelissä ilman kenkiä ja inhonväristykset tulivat hetkeä myöhemmin autossa kun oltiin päästy ulos.

"The legend about rat temple. According to a local legend, Karni Mata, the 14th century mystic and an incarnation of Hindu goddess Durga, implored Yama, the god of death, to restore the life of the son of one of her storyteller. Yama refused, and Karni Mata incarnated the dead son and all of the storytellers as a rat, under her protection. According beliefs if you see white rat in the temple you will have either good luck rest of your life or you can have three wishes."

Rat temple

Hotellilla päästiin suihkuun ja siistiytymään sekä illalliselle, joka oli tähänastisista aterioista paras. Paluu air condition yöjunalla (joka oli noin 400 rupiaa menojunaa kalliimpi) olikin sitten varsinaista luksusta ja junailu saattaa silti miellyttää myös täällä. Lakanat, peitot ja tyynyt rautateiden puolesta ja jopa verhot makuuosastojen ja käytävän välissä. Sain nukuttu melkein koko 7 tunnin matkan takaisin Jaipuriin. Kotona campillä oltiin aamukuudelta ja painuttiin suoraan parin tunnin jatkounille. Töistä lähdettiin tänään Paulinan kanssa jo kahdelta, koska a) pomo ei ollut paikalla ja toimistotyöntekijä Saraswati oli sitä mieltä että me väsyneet voimme ihan hyvin lähteä kotiin, b) internet ei toiminut eikä tutkimusta voinut juurikaan valmistella, c) kenttätyöntekijät eivät ottaneet meitä mukaan, koska valmistelevat slummeissa loppuviikon health campejä eikä meille olisi siellä mitään tekemistä. Tulevana viikonloppuna pysytään täällä Jaipurissa. Suunnitelmissa on levätä, juhlia synttäreitäni ja käydä paikallisissa nähtävyyksissä.

We (total 11 from the house in that group) had a weekend trip to Bikaner desert and camel safari there. Have to say that it's not really that kind of desert than I expected. Nothing comparing to Sahara's sand dunes. But we weren't really in the deep desert just having short camel ride for tourist and night under the stars (and full moon!). Nice experince though and now I finally got to do camel riding.

We also visited rat temple Karni Mata. In all Indian temples you should take your shoes off – also here and it was quite creepy to walk there surronded by hundreds of rats. Maybe the most excited experience here so far

Taj Mahal in pics

Upper pic: Agra Fort where's a nice view to Taj Mahal

Just few photos from Sunday when Stinky and I visited Agra and Taj Mahal. Good day at work again today. We went to that same place than yesterday, Koh Nagorian. Totally 45 women there this time in nutrition info meeting. I can't really participate but it was interesting to observe people and their reactions. Those women are really interested about me and my life so I told basics and Ms. Suhela (my co-worker) translated. Boyfriend, my plans for marriage and finnish relationship culture were main topics.

Hopefully later this week I have some energy write more. I'm planning to write about animals, traffic, work and people here at camp. Today three more Finnish girls arrived. We are now six Finns and one half finnish-US guy, who has lived in Joensuu couple years ago. Small world.

Work started

Työ alkoi eilen. Päivät on pitkiä, 9.30-18 ja erityisen pitkäksi aika käy kun ei oikein ole voinut vielä tehdä mitään. Eilen onneksi aloitettiin pomon kanssa päivä sillä, että tehtiin kalenterin kanssa mulle työsuunnitelma, jonka toteutuminen on kyllä varsin kyseenalaista. Mutta toivotaan parasta. Ihmiset on töissä varsin mukavia ja työyhteisössä hyvä tunnelma, englannin taidot ovat vaan hiukka puutteelliset. Tänään pääsin Ms. Suhelan kanssa kentälle. Matkattiin kahdella bussilla aivan kaupungin laidalle lähelle vuoria, maaseudulle melko alkeellisiin oloihin pitämään Women meetingiä. Mennessämme kaikki naiset olivat kadonneet ja porukkaa etsittiin vajaan tunnin verran. Lopulta kasassa oli 15 naista lapsineen ja Suhela puhui perhesuunnittelusta ja kertoi, että huomenna tulemme uudestaan puhumaan ravinnosta ja toivoi sanaa levitettävän kylässä. Itsehän en juurikaan voinut osallistua kuin seuraamaan, sillä puhuivat lähinnä Rajasthanin murretta eikä minun hindinikään vielä huipussaan ole :) pystyn kuitenkin jo kohteliaasti tervehtimään yms.

Taj Mahal reissu tehtiin sunnuntaina. Lähdettiin aamukuudelta ja palattiin noin klo 23. Ehkä turistisin paikka jossa olen koskaan ollut ja kaikkein omituisinta oli olla kuvattavana apinana. Osa sentään kysyin kohteliaasti suostutaanko poseeraamaan heidän kanssaa, mutta osa vaan kuvasi ja suuttui mikäli kieltäytyi. Se oli kyllä varsin rasittavaa ja ihmiset melko hyökkääviä kuvan ottamisen kanssa. Kuvia ei halua ainoastaan nuoret miehet vaan ihan kaikki: niaset, lapset ja perheet. Ei aavistustakaan mikä näiden yhteisposeerauskuvien motiivi on. Toivottavasti saan sen täällä selville. Nyt olen liian väsynyt käsittelemään kuvia sieltä tai kertomaan töistä enempää, mutta ehkä tämä tästä tasoittuu pian. Näin illalla töiden jälkeen ei oikein jaksa mitään. Hassua sinänsä kun töissä itsessään ei ole niin rankkaa kuitenkaan. Tosin tänään uuvutti se kun matkattiin tunti suuntaansa.

Work started yesterday. I'm too tired to write more or in English. But pics from Taj Mahal trip on Sunday and more info about work will be coming soonish.

Some sights in Jaipur

In Hindu tempel on Tuesday

It's really the last monsuun season month here. In september here's only five rain days. Now we have the first. We can't do those things that we planned (visit to the monkey temple and other sights) so I have time for photo entry. Because of rain we went to the mall to cinema. We watched a entertaintaining bollywood movie Bodyguards. I haven't seen ever audience so into the movie. They tapped hands, whisled and shouted in the good scenes. Funny.
So these places I've been already this week.

Birla Lakshmi Narayan Temple

Jantar Mantar observatorium built in 1728

In Hawa Majal, palace of the winds (notice Stinky in the first pic)

With monkeys in Krishna temple in the Pink City where's a nice view to bigger tempel in the mountain.

Tomorrow hopefully to Agra and Taj Mahal. We'll see how that goes. Rain and sickness in the house might cause problems.