Viimeinen postaus Intiasta

Täällä on paleltu viime viikot. Lämpötila on laskenut huimasti ja välillä ollaan 10-13 asteessa. Yöllä palelee ja hieman kauhulla olen katsellut lumikuvia Suomesta. Tänään istun toimistolla viimeistä päivää ja illalla me Suomi-tytöt lähdemme Saaran homestay-kotiin viettämään pikkujouluja. Huomenna muutan cämpiltä hotelliin ja torstaiaamuna hyppään Delhiin menevään junaan. Delhissä aikaa ei ole turhan paljon, yksi yö hotellissa ja aikaisin perjantaiaamuna kentälle. Helsinkiin saavun kuuden maissa illalla.

Annan kanssa naurattaa.

Viikonloppua sain ihan oman vieraan Suomesta, kun Anna tuli puolentoista kuukauden matkansa aluksi moikkaamaan minua vielä viimeisenä viikonloppunani. Perusturisteilut Jaipurissa hoidettiin taksilla ajellen yhdessä Saaran ja Peksin kanssa. Monkey temple, Amber fort ja Nahagar Fort suoritettiin lauantaina ja sunnuntaina Pink Cityä. Oli hauskaa päättää Jaipurin vika viikonloppuni samoihin juttuihin kuin millä kolme kuukautta sitten täällä aloitin. Ja oli ihanaa olla Annan kanssa.

Eilen olin pienessä kolarissa. Työmatkalla aamulla kolmipyöräinen tuk-tukia isompi pikkurekka tuli edestä päin ja kääntyi suoraan meidän tukkarin kylkeen, kun ei ehditty alta pois. Molemmat, Cloudagh ja minä iskettiin jalkamme heilahduksessa etuistuinlautaan. Mulle tuli vaan mustelma polveen ja ennestään nyrjähtänyt nilkka tärähti taas uudelleen, mutta Cloudagh kävi vielä iltapäivällä lääkärillä saaden tyhjän diagnoosin vaikkei pysty kunnolla varaamaan jalalle painoa. Mutta säikähdyksellä siis selvittiin, pahemminkin olisi voinut käydä. Nyt tuk-tuk ei esim. kaatunut, mikä olisi pahimpia vaihtoehtoja. Pahinta oli ehkä nähdä toisen ajopelin tulevan kohti ja tietää että isku varmasti tulee. Jälkishokki iski toimistolla, jonne meidät poistettiin kolaritilanteesta nopeasti toisen tukkarikuskin toimesta. Oma kuski kävi iltapäivällä kyselemässä ollaanko kunnossa ja tänä aamuna ajoi huomattavasti varovaisemmin.

Vakkari tuk-tuk-kuskimme kyydissä.

Seuraavaksi raportti Barbrolle pinkistä, perustuu havainnointiin, en ole keskustellut aiheesta. Mitään suurempia tunteita vaaleanpunaiseen väriin ei tunnu liittyvän. Kaikenlaisia pinkin sävyjä käytetään monissa asioissa. Jopa talot on maalattu joskus pinkiksi, samoin seinät sisällä (kuten työkaverillamme Santoshilla). Osa perinteisistä asuista on hyvinkin pinkkejä. Myös miehillä perinneasut saattavat olla kirkkaan vaaleanpunaisia, ainakin sellaisia nähtiin folk dance festareilla. Pienillä pojilla en ole vaaleanpunaista nähnyt, mutta kaikilla muilla kyllä. Naisilla on paljon pinkkiä arjessa, samoin tytöillä, mutta myös miehillä. Miesten peruasu on täällä suorat housut ja kauluspaita ja yllättävän monesti kun aloin tätä pinkkiasiaa tarkkailemaan, huomasin kauluspaitojen olevan pinkkejä. Sekhawatissa tein pienen havainnointitestin: 10 minuutissa näin kahdeksan vaaleanpunaissävyistä paitaa miehellä. Todistettu siis!

Ensimmäiset hennat lähdön kunniaksi. Made by Priya our house keeper staff member.

Intian miinukset ja plussat:

- Jatkuva meteli: autojen tööttäykset, kännyköistä soitettu musiikki ”kävelevä disco”, huutaminen. Huipennuksia ja hermostumisia meteliin on usein aamuisin liikenteessä, mutta paras on kyllä ollut Bikanerin autiomaassa kamelimiehen kännykästä soittama intialainen rallatus. Kun kerrankin olin kuvitellut olevani hiljaisuudessa keskellä ei mitään.
- Epäoikeudenmukaisuus ja järkyttävä kuilu rikkaiden ja köyhien välillä.
- Huonokuntoiset eläimet kaduilla.
- Epäjärjestelmällisyys.
- Väärinkäsitykset, ymmärrys- ja kommunikaatiovaikeudet.
- Tuk-tuk-kuskien ”yes I know the place, good address” ja ei sitten kuitenkaan mitään käsitystä suunnasta.
- Jatkuva pieni länkkärin huijaaminen.
- Apinana olo, kun ihmiset tuijottavat, haluavat koskettaa ja kysyä aina samat asiat. ”Which county you belong?” ”What is your good name?”
- Tungos ja ihmisten määrä.
- Sairastumisen pelko.
- Kuumuus ja monsuuni. Nyt myöhemmin yöpalelu.
- Cämpin ruokaan kyllästyminen.
-Työpaikan miinukset: epäjärjestelmällisyys, työpaikalla istuminen tekemisen sijaan, vääränlainen työ, kommunikaation puute.

+ Mahtavat ruokakokemukset, esim. kerran Smoke Loungessa.
+ Uudet kokemukset ja kaikesta selviäminen omin voimin antaa paljon.
+ Lassit BMB:llä
+ Ystävälliset, aurinkoiset intialaiset ihmiset.
+ Hindin oppiminen. Osaan noin 20 sanaa ja usein olin porukasta se joka osasi eniten.
+ Edulliset hinnat, jotka mahdollistavat monia asioita kuten hienoja reissuja.
+ Udaipur ja Bundi, lempireissukohteeni.
+ Paikkojen kauneus.
+ Yllättävyys, kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Joskus se on hyvääkin.
+ Bollywood-elokuvat
+ Bollywood-tanssikurssi
+ Intialaiset vaatteet, värien paljous.
+ Matkan päällä olo.
+ Havelit ja muut kauniit vanhat rakennukset.
+ Cafe coffee day ja Gaurav Tower, jonne suuntasin usein yksin vapaapäivinä.
+ Työn plussat: työkaverit, moottoripyörällä kentälle meno, slummien naisten ystävällisyys ja naurut, naiseuden kokemuksen jakaminen, haastattelut, naisten pitkä muisti ja ilo kun seuraavan kerran tapaa uudelleen.
+ Herkut: lassit, indian sweets, suklaat.
+ Huge diversity, jota ei kykene oikein selittämään, mutta joka näkyy jotenkin joka päivä.
+ Kaikki ihanat ihmiset, jotka täällä tapasin. Suomalaiset erityisesti, intialaiset ja kaikki loput.

Me and Stinky in Nahagar Fort wondering where to go next?

Etätöitä ja Jaipurin uusia puolia

Albert Hallin edustalla

Alkuviikosta sain pienen tutkimushaastatteluaineistoni töihin tehtävää tutkimusta varten kerättyä loppuun. Loppuviikosta vietinkin kolme päivää täällä cämpillä kirjoitellen tuloksia. Lähdön tunnelma on ollut koko viikon. Amerikkalainen kämppiksemme Lori lähti keskiviikkona ja Saara muutti talosta torstaina perhemajoitukseen. Olen pakannut kamani jo pariin otteeseen ja tiukkaa tekee niin kilojen kuin mahtumisen kanssa. Mutta luottavaisin mielin olen, että Lufthansa antaa ottaa hiukan ylimääräistäkin. Nyt kuitenkin täytyy lopettaa ostaminen, koska mitään en enää mahdu mukaan. Vielä puolitoista viikkoa töitä ja sitten kohti kotia. Ensi viikonloppuna saan tänne Suomesta Annan, jota odotan kovasti.

Viikonloppua vietettiin Marin kanssa Jaipurissa. Löydettiin Garden Theathre puutarha, joka sijaitsee työmatkani varrella. Puisto on valtava ja meillä meni monta tuntia siellä kävellessä ja ihastellessa rauhallisuutta ja vihreyttä, joita ei aina täällä oikein löydä. Käytiin myös vihdoin Albert Hall central museossa, joka on ollut to do listalla koko kaksi ja puoli kuukautta. Lauantai-iltana nähtiin elokuvissa vaihteeksi ihan länsimaista tuotantoa, kun käytiin katsomassa uusi Tintti, johon olin positiivisesti yllättynyt.

Koska olin kerrankin viikolla iltapäiväaikaan talolla pystyin osallistumaan cooking classiin. Ehkä kotonakin siis saatte maistaa samosaa.

Peaceful Shekhawati

Yksi monista haveleista Mandawassa

Viikonloppua vietettiin historiallisissa puitteissa. Olo oli kuin aikakoneella matkanneella, kun kiireisestä ja meluisesta Jaipurista köröteltiin general junan puisilla penkeillä Shekhawatin alueelle, Mahansar nimiseen kylään. Shekhawati on tunnettu vanhoista kauppiaiden ja varakkaiden rakentamista taloista, koristeellisista haveleista. Aluetta kuvataan ulkoilmataidegalleriaksi, sillä talojen seinämaalaukset ulkona ja sisällä ovat hienosti säilyneet ja yksityiskohtaiset.

Majapaikkamme, 280 vuotta vanha linna

Taisteltiin Saaran ja kipeänä olleen Allin kanssa itsemme lauantaiaamuna kuudelta lippuluukulta junaan, joka lähti poikkeukselliselta paikallisjunien laiturilta. Allin pomo on järjestänyt meille majoituksen linnaan ja mukanamme oli paikan nimi ja puhelinnumero. Istumapaikkoja etsiessä käytiin jo eräässä vaunussa, mutta päätettiin silti etsiä tyhjempää vaunua. Loossi löytyikin ja iso mahakas mies nousi penkiltä kysyen mihin ollaan matkalla. Vastauksen kuultuaan mies alkoi innoissaan työntää käyntikorttia ja selittää hirveästi. Käyntikortissa oli juuri sen Mahansar Fort hotellin nimi, jonne oltiin suuntaamassa. Ei kuitenkaan selvinnyt millään, onko mies itsekin menossa samaiseen linnaan vieraaksi vaiko töissä siellä. Etenkin kun kertoi olevansa junassa Mahansariin ekan kerran, eikä ollut aivan varma milloin oikea asema tulee kohdalle. Hänen kanssaan kuitenkin hypättiin ulos junasta neljän ja puolen tunnin kuluttua hyvin pienellä asemalla keskellä aavikkoista maisemaa. Miehen auton kyydillä päästiin hotelliin ja vihdoin siellä tapasimme loput omistajaperheestä ja selvisi, että kyseinen mies olikin isäntämme – Mahansarin merkittävän suvun perijä, linnan omistaja. Allin turistifirman pomo on ilmeisen tärkeä mies Rajasthanin alueen matkailubisneksessä ja oli kyseiselle hotellin omistajaparille ilmoittanut, että olemme hänen henkilökohtaisia vieraitaan. Omistajamies oli yöjunalla rytkyttänyt Delhistä ja poikkeuksellisesti meidän vuoksemme matkasi junalla Jaipurista kotiinsa. Hän oli kuullut vaimoltaan, että kolme tyttöä on Jaipurista lauantaiaamuna junalla tulossa ja pohtinut mielessään kuinka ihmeessä ne tytöt junasta löytää ja osaa saattaa oikeaan paikkaan. Hän oli rukoillut jumaliaankin ja niinhän me siihen samaan vaunuun sitten töytäistiin. Naurettiin kyllä porukalla koko hommaa, sillä toki me olimme aamulla ihmeissämme emmekä oikein lämmenneet käyntikorttia tyrkyttäneelle miehelle, joka unenpöpperössä yrittää selittää, että olemme hänen vieraitaan. Että semmoinen yllättävä kohtaaminen.

Seinämaalauksia

Hotelli oli siis restauroitu 280 vuotta vanhaan linnaan ja omistajaperhe oli maailman ystävällisimpiä, sitten kun heihin todella tutustuttiin. Oltiin sillä hetkellä ainoat asiakkaat ja saatiin erityisen hyvää huolenpitoa. Osittain Allin pomon vuoksi myös. Lauantaina vuokrattiin auto ja käytiin katselemassa lähikylissä (yht. reilu 80 km) haveleita. Sunnuntaina jatkettiin vielä vähän maalauksien ja talojen ihmettelykierrosta, mutta lähdettiin jo tulemaan samalla kohti Jaipuria. Fathepurin bussiasemalle meni hermot ja päätettiin vain hypätä seuraavaan mahdolliseen Jaipurin bussiin. Viikonloppu oli ainakin erilainen kuin moni muu ja nyt olo on taas hiukan rentoutuneempi Sekhawatin rauhallisten pikkukylien tunnelmaa muistellessa. Vaikka taas täytyi sanoa: ”This is India”, kun oltiin parin sadan hengen hiljaisessa kylässä, lähes tyhjän linnan katolla katselemassa tähtiä niin eikö aivan älytön poppijumputus alkanut kuulua vierestä – naapurissa vietettiin häitä.

Toinen Intian hulluus tulikin vastaan tänään töissä. Pomon työsopimus oli ilmeisesti voimassa vain vuoden, eikä hallitus halunnut jatkaa sitä. Tänään ilman ennakkovaroituksia pomo lähti menemään ja nyt muut työntekijät yhdessä chair personin kanssa alkoivat etsimään uutta pomoa. Onneksi mulla ei ole enää juuri työaikaa jäljellä ja tiedän mitä olen loppuajan tekemässä, ettei ohjauksesta enää niin väliä. Sellainen työkulttuuri siis täällä tänään.

Järvipalatsin puutarha

Viime viikonloppuna nähtiin taas muutama uusi puoli Jaipurista. Mahtavuutta oli päästä Allin työpaikan kontakteilla Jal Mahal järvipalatsiin sisälle. Sinne ei virallisesti lasketa vielä yleisöä tutustumaan, mutta me saimme poikkeuksellisen hienon mahdollisuuden nähdä maharatsojen huvitteluun ja täyden kuun juhliin tarkoitetun palatsin, jota on kunnostettu viimeiset kuusi vuotta. Sunnuntaina tosiaan toteutimme hienon ja superkalliin hotellin aamiaisbuffetin, jonka jälkeen ei paljon muuta voinut kuin vyöryä eteenpäin – meidän tapauksessamme uima-altaalle ja illalla hierontaan ja kasvohoitoon.

Naiset tiistaina tapaamisessa

Tällä viikolla oli taas maanantaivapaa, mutta tiistaina ja keskiviikkona pääsin kentälle ja koin ehkä parhaat kenttäpäiväni tähän mennessä. Tein yksilöhaastatteluja omaan tutkimukseeni ja tutustuin onnelliseen Ranjanaan, jonka kotona vierailin seuraavana päivänä teellä ja katselemassa satoja hääkuvia. Lisäksi sain keskustella erään klinikan kouluttajanaisen tulkkauksen avulla koko 40 hengen naisporukan kanssa heidän elämänsä onnen hetkistä, intialaisen avioliittokulttuurin mahdollisesta muutoksesta ja sukupolvien eroista.

Hääpari

Nyt Diwalin jälkeen täällä on meneillään hääsesonki ja joka päivä jossain kadulla näkee hääseurueen tanssimassa, laulamassa ja juhlimassa värikkäästi. Keskiviikkona meidän toimiston väki oli kutsuttu Omprakashin veljen häihin. Täällä on täysin normaalia kutsua työkaverit juhlimaan jonkun perheenjäsenen merkkipäivää ja erityisesti meille ulkomaalaisille tätä mahdollisuutta tarjotaan ilolla. Nelipäiväiset häät olivat alkaneet jo sunnuntaina, jolloin varsinainen sormusseremonia tapahtuu (meidät oli kutsuttu myös tänne, mutta sain kuulla kutsusta vasta lauantaina eikä mulla oikein ole täällä niin juhlavia vaatteita enkä myöskään halunnut ostaa, joten jätettiin se välistä). Eilinen päätöspäivä oli lyhyt ja mekin melkein juostiin se lävitse. Sisään, katselemaan hetkeksi tanssia, esittelyä perheenjäsenille (joissa menin aivan sekaisin), hääparille rahalahjan antaminen, illallisen syönti ja lähtö. Ruokailu itsessään oli melkoisen kiinnostava kokemus. Istuttiin maassa olevien pöytien ääreen. Noin kymmenen hengen tarjoilijaryhmä jakoi jokainen jotain. Ensin kertisastiat, sitten leipää, makeisia ja soosseja jatkuvalla syötöllä lisää ja lisää. Tarjoilijat kiersivät noin kymmenen minuutin ajan pöytiä ympäri mättäen ruokaa sankoista vieraiden eteen ja täytyi olla tosi tarkkana ja voimakkaana kieltäytymässä tarjouksista. Kiinnostava kokemus, hyvä että tuli lähdettyä. Intialainen juhlaväki, etenkin naiset sareissa näyttävät ihanan värikkäiltä ja kauniilta. Olin pohtinut sarin ostamista itselleni Suomeen, mutta päätin jättää väliin, sillä monet länkkärit ovat kyllä sanoneet kyseisen vaatekappaleen puristavan niin, ettei voi hengittää tai liikkua.

Hääkuvia vieraiden kanssa

Säät on täällä viilenneet ja flunssa-aalto riehuu. Päivällä saattaa yhä olla noin +32, mutta yöllä laskee +15-17 eli Suomen keskilämpöön kesällä. Kun tottuu tähän lämpöön, niin kyllä iltasella täytyy jo hupparia kaivaa päälle. Etenkin illalla tuk-tukin viimaisessa kyydissä on hyvä olla vaatetta päällä, vähintään yhtä paljon kuin air condition leffateatterissa, jossa palelee vietävästi.

Viikonloppuna Shekhawatiin seikkaillen - ilman sen suurempia suunnitelmia. Katsotaan kuinka meidän käy.

Karmaisevat hetkeni paikallisessa mediassa. Sunnuntaina käytiin Jawahar Kala Kendra silk & cotton fairillä ja lehtikuvaaja yllätti meidät. Ei todellakaan kysynyt lupaa kuvan julkaisuun eikä edes nimiä. Kaiken huipuksi lehtijutussa ei edes mainita esim. mitään turisteista shoppailemassa.

Not that good week

This week I've been home sick. After two months the Indian honey moon is really over. This week hasn't been too good for me – so there's not so much to write about. But briefly I'll share my recent (bad) news.

Monday I heard that it will be office week at work. I really hoped to get to the field to do my interviews but nope. Boring and long days. Lucky I asked about FPAI's hospital in Bassi and if it's possible visit there this week. And it was.

Tuesday we all three interns went to Bassi and in full city bus I accidentally drop my wallet. Bye bye my very first small wallet that I got when I was child, bye bye credit card and 4000 rupees. When I noticed my lost couple hours later I panicked of course. When finally we got home three hours later I called to company and canceled my card. At the same night I got email from my travel agency that my return flight is canceled. They offered new of course for the same day. Because I've been quite home sick and ready to leave back home I asked if it's possible to get flight day before. And it was, so I'll fly 2^nd. December from Delhi.

Wednesday I felt weird. During bollywood dance class I turned pale and felt really dizzy. So I just watched girls dancing and tried to figured out what was wrong. During night I felt like getting fewer and in general my condition was foggy.

Thursday I went to the work anyway although I didn't feel 100%. There has been several Dengue fewer cases lately in Jaipur and even one German girl from our house is now in the hospital diagnosed as a Dengue-patient. My boss was really worried and said that I need to go home and even to see doctor if I don't feel good. I slept almost whole day and evening I was already like normal. No fewer whole day but weird unbalanced feeling.

Today I'm having another day off because we made deal that I need to have rest several days. I slept long and read, cleaned our room and feeling just fine. Next Monday is some Muslim holiday and our office is closed. So five free days from work for relaxing and resting. Weekend plans we don't really have. Some nice things here in Jaipur. Maybe Sunday morning breakfast buffet in fancy hotel. Something luxury after this not so good week.