Järvipalatsin puutarha

Viime viikonloppuna nähtiin taas muutama uusi puoli Jaipurista. Mahtavuutta oli päästä Allin työpaikan kontakteilla Jal Mahal järvipalatsiin sisälle. Sinne ei virallisesti lasketa vielä yleisöä tutustumaan, mutta me saimme poikkeuksellisen hienon mahdollisuuden nähdä maharatsojen huvitteluun ja täyden kuun juhliin tarkoitetun palatsin, jota on kunnostettu viimeiset kuusi vuotta. Sunnuntaina tosiaan toteutimme hienon ja superkalliin hotellin aamiaisbuffetin, jonka jälkeen ei paljon muuta voinut kuin vyöryä eteenpäin – meidän tapauksessamme uima-altaalle ja illalla hierontaan ja kasvohoitoon.

Naiset tiistaina tapaamisessa

Tällä viikolla oli taas maanantaivapaa, mutta tiistaina ja keskiviikkona pääsin kentälle ja koin ehkä parhaat kenttäpäiväni tähän mennessä. Tein yksilöhaastatteluja omaan tutkimukseeni ja tutustuin onnelliseen Ranjanaan, jonka kotona vierailin seuraavana päivänä teellä ja katselemassa satoja hääkuvia. Lisäksi sain keskustella erään klinikan kouluttajanaisen tulkkauksen avulla koko 40 hengen naisporukan kanssa heidän elämänsä onnen hetkistä, intialaisen avioliittokulttuurin mahdollisesta muutoksesta ja sukupolvien eroista.

Hääpari

Nyt Diwalin jälkeen täällä on meneillään hääsesonki ja joka päivä jossain kadulla näkee hääseurueen tanssimassa, laulamassa ja juhlimassa värikkäästi. Keskiviikkona meidän toimiston väki oli kutsuttu Omprakashin veljen häihin. Täällä on täysin normaalia kutsua työkaverit juhlimaan jonkun perheenjäsenen merkkipäivää ja erityisesti meille ulkomaalaisille tätä mahdollisuutta tarjotaan ilolla. Nelipäiväiset häät olivat alkaneet jo sunnuntaina, jolloin varsinainen sormusseremonia tapahtuu (meidät oli kutsuttu myös tänne, mutta sain kuulla kutsusta vasta lauantaina eikä mulla oikein ole täällä niin juhlavia vaatteita enkä myöskään halunnut ostaa, joten jätettiin se välistä). Eilinen päätöspäivä oli lyhyt ja mekin melkein juostiin se lävitse. Sisään, katselemaan hetkeksi tanssia, esittelyä perheenjäsenille (joissa menin aivan sekaisin), hääparille rahalahjan antaminen, illallisen syönti ja lähtö. Ruokailu itsessään oli melkoisen kiinnostava kokemus. Istuttiin maassa olevien pöytien ääreen. Noin kymmenen hengen tarjoilijaryhmä jakoi jokainen jotain. Ensin kertisastiat, sitten leipää, makeisia ja soosseja jatkuvalla syötöllä lisää ja lisää. Tarjoilijat kiersivät noin kymmenen minuutin ajan pöytiä ympäri mättäen ruokaa sankoista vieraiden eteen ja täytyi olla tosi tarkkana ja voimakkaana kieltäytymässä tarjouksista. Kiinnostava kokemus, hyvä että tuli lähdettyä. Intialainen juhlaväki, etenkin naiset sareissa näyttävät ihanan värikkäiltä ja kauniilta. Olin pohtinut sarin ostamista itselleni Suomeen, mutta päätin jättää väliin, sillä monet länkkärit ovat kyllä sanoneet kyseisen vaatekappaleen puristavan niin, ettei voi hengittää tai liikkua.

Hääkuvia vieraiden kanssa

Säät on täällä viilenneet ja flunssa-aalto riehuu. Päivällä saattaa yhä olla noin +32, mutta yöllä laskee +15-17 eli Suomen keskilämpöön kesällä. Kun tottuu tähän lämpöön, niin kyllä iltasella täytyy jo hupparia kaivaa päälle. Etenkin illalla tuk-tukin viimaisessa kyydissä on hyvä olla vaatetta päällä, vähintään yhtä paljon kuin air condition leffateatterissa, jossa palelee vietävästi.

Viikonloppuna Shekhawatiin seikkaillen - ilman sen suurempia suunnitelmia. Katsotaan kuinka meidän käy.

Karmaisevat hetkeni paikallisessa mediassa. Sunnuntaina käytiin Jawahar Kala Kendra silk & cotton fairillä ja lehtikuvaaja yllätti meidät. Ei todellakaan kysynyt lupaa kuvan julkaisuun eikä edes nimiä. Kaiken huipuksi lehtijutussa ei edes mainita esim. mitään turisteista shoppailemassa.