Reissuja ja lomaa

Udaipur

Perjantaina lähdettiin yöjunalla Allin kanssa Udaipuriin, maisemiin jossa James Bond Octopussy on kuvattu vuonna 1983. Kerrankin tuntui oikeasti lomalta, kun aikaa oli kolme kokonaista päivää. Ehdittiin seikkailla, istua kahviloissa ja tutkia kaupunkia kunnolla. Intian romanttisimmaksi kaupungiksi kehuttu Udaipur on tunnettu järvistään ja käytiinkin kahdella veneristeilyllä. Tiistaiaamuna saavuttiin todella luksusyöjunailun (kaksi petiä omassa ovella suljettavassa hytissä, kuin Suomessa) taas Jaipurin diwali hulinaan. Kuulin ilokseni ettei meidän oleteta menevän puolikkaaksi päiväksi töihin ja vietin lomapäivää.

Kulttuuria Udaipurissa.

Diwali

Cämpillä diwalikoristeluja (rangoli) tekemässä.

Tiistai-iltana mentiin Paulinan kanssa kollegamme Santoshin kotiin näkemään intialaisen perheen diwalin alkua. Saatiin pitkän jankkauksen tuloksena vähän osallistua myös ruuanlaittoon, mikä oli mukavaa. Kokonaisuudessaan ilta oli kiva ja kiinnostava kaikkine rukousrituaaleineen ja pikkulyhtyjen sytyttämisineen. Keskiviikkona nähtiin ja koettiin taas toisaalla perhediwalia, kun meidät oli kutsuttu couch surfer Sumeetin kotiin. Keskiviikko oli diwalin pääjuhlapäivä ja tuhannet raketit paukkuivat pitkälle aamuyöhön ja välillä tuntui enemmän sotatilalta kuin juhlalta.

Diwalivalot ovat hurjemmat kuin meidän jouluvalot.

Pushkar

Torstaista lauantaihin vietettiin aikaa Pushkarissa, jonne junalla matkaa on vain reilu peri tuntia. Kahta yötä siihen reissuun ei olisi ehkä tarvinnut, koska kaupunki ei ihmeitä tarjoa.Yksi holy lake ja Brahman (luontijumalan) temppeli, jonne ihmiset pyhiinvaeltavat. Keskityttiin lähinnä syömiseen ja shoppailuun, koska paikallista ostostarjontaa oli kovin kehuttu ja ihan hyvä se olikin. Pyhän järven takia Pushkarissa on tiukasti kielletty mm. huumeet, alkoholi, elokuvateatterit, hellyydenosoitukset, liha ja kananmunat. Koska tekemistä ei kummemmin ollut, käytiin perjantaina autolla katselemassa vähän kaupungin ulkopuolella maisemia ja nähtiin satoja kameleita, jotka olivat matkalla ensi viikolla alkavaan suureen camel fair myyntitapahtumaan. Nyt viikon loman jälkeen on melko energinen olo lähteä taas töihin rutistamaan viimeinen Intian kuukausi kasaan.

Diwali tulee!

Ensi viikolla hindujen suurin ja tärkein festivaali Diwali alkaa. Viisipäiväinen Diwali tarkoittaa valojen juhlaa ja sitä vietetään erityisesti perheen kesken. Minut ja työkaverini Paulina on kutsuttu kollegamme Santoshin kotiin tulevana keskiviikkona kokemaan perinteinen juhla perheessä. Santosh haluaisi kovasti, että juhlisimme heidän kanssaan yön yli, koska tärkein osuus alkaa ilmeisesti illalla, mutta yritämme kohteliaasti päästä lähtemään yöksi kotiin, koska minulla on seuraavan päivänä edessä reissu Pushkariin.

Ennen Diwalia pestään, puunataan ja maalataan kodit, toivottaakseen vaurauden ja hyvän onnen Laksmi-jumattaren käymään sisään Itse juhlapyhinä sytytetään pieniä öljylamppuja sen merkiksi, että hyvä voittaa pahan. Jokaisella viidestä juhlapäivästä on oma tarinansa takanaan. Keskeiset tarinat liittyvät hindujen jumaliin ja heidän seikkailuihinsa. Tavalliseen Hindu-tapaan tarinat ovat melko monimutkaisia juoneltaan. Tähänastisen ymmärrykseni mukaan Diwalin tarkoitus on viettää laatuaikaa ja tavoitella hyvää onnea.

Monellakin tapaa Diwali muistuttaa länsimaista joulua. Mainostus ja puhe juhlapyhistä on alkanut reilu kuukausi sitten. Paljon valoja on syttynyt jo nyt ympäri kaupunkia ja itse Diwalina kaikkialla pitäisi olla mielettömät valaistukset. Kaupat pursuavat Diwali herkkuja, pähkinöitä, suklaata ja värikkäitä, aika kitsimäisiä koristeita. Diwalina ollaan yhdessä perheen kanssa, syödään, annetaan lahjoja ja käytetään paljon rahaa, ostetaan mm. paljon koruja, kultaa ja hopeaa. Diwali on suurin juhla ennen talven tuloa. Yksi syy juhlaan on siis myös Intian sadonkorjuuajan päättyminen, jolloin maanviljelijät rukoilevat hyvää tulevaa satokautta. Diwali muistuttaa siis valon ja hedelmällisyyden vuoksi osin vanhoja pakanallisia suomalaisia joulunviettotapoja, mutta samalla kaiken materian, suklaan ja siivouksen vuoksi myös nykyisiä kaupallisia ylilyöntejä.

Ennen Diwalin hulinoita lähdetään kuitenkin kolmeksi päiväksi rauhalliseksi kehuttuun Udaipuriin kahdestaan Allin kanssa. Junamatkoilla Diwali saattaa kuitenkin näkyä, sillä sunnuntain paluujunaan ei saatu lippuja lomaruuhkan vuoksi. Jouduttiin – voi harmin paikka – jatkamaan lomaa yhdellä päivällä ja ostamaan kalliit paluuliput ma-ti-yöjunaan. Mukavaa viikonloppua itse kullekin!

Idexin tarjoamia mahdollisuuksia

Finnish girls: Saara, Mari ja Alli. This pic makes me happy.

Niin kuin olen jo aiemmin maininnut, kuhisee meidän cämp-house kaikenlaista väkeä. Kuukauden täällä viettäviä vapaaehtoisia tulee ja menee ja joka viikko astelee taloon joku uusi ihminen. Oma sosiaalisuuteni ei ihan aina riitä kaikkien kanssa kaveeraamiseen. Eikä ihan kaikkien kanssa suoraan sanottuna edes kemiat kohtaa. Onneksi jengiä on tosiaan paljon ja jokaiselle löytyy kyllä omanlaistansa seuraa. Me suomalaiset olemme saksalaisten kanssa nyt enemmistössä. Muut tulevat Itävallasta, Mexicosta, USAsta, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Kanadasta ja Etelä-Afrikasta. Olen saanut jo vähän väikkärimateriaalin keräämistäkin alkuun perustamalla kansainvälisen girl power memory work ryhmän talomme kirjavasta porukasta. Aion myös ensi kuun aikana tehdä ryhmähaastatteluja suomalaistyttöporukalle, koska kaikki ovat juurikin tutkimukseni kohderyhmää +20-vuotiaita 1990-luvun teinejä.

Meitä harjoittelijoita on koko 30 hengen porukasta noin puolet. Monet vapaaehtoiset on joko nuoria välivuotta pitäviä 18-20-vuotiaita tai sitten opiskelunsa juuri päättäneitä parikolmekymppisiä. Joukossa on myös tällä hetkellä neljä keski-ikäistä naista. Idex on onnistunut löytämään hyvinkin erilaisia harjoittelupaikkoja – osa täysin nappivalintoja ja osa (kuten omani) vähän sinne päin. Porukassamme on osa valmistuneita, osa vielä opiskelijoita (kaikki me suomalaiset olemme äskettäin valmistuneita). Löytyy dokumentaristi, sairaanhoitajia, kokki, journalisti, toimintaterapeutteja, terveyskasvattaja, sosiaalityöntekijä, opettaja, tuleva muotisuunnittelija sekä maisterit koulutustaustoilta maantiede (+ matkailumaantiede), kansainväliset suhteet ja kulttuurintutkimus (minä). Suurin osa on tyytyväisiä työhönsä, mutta osa kohtaa erinäisiä vaikeuksia lähes päivittäin. Täkäläinen hidas työkulttuuri, epäselvyydet ja kommunikaatiokatkot ovat yleisimpiä ongelmia. Myös työn vastaavuus suhteessa kunkin koulutustaustaan on varsin vaihteleva ja odotukset molemmista suunnista eivät aina kohtaa todellisuudessa. Pääosin kaikki ovat tyytyväisiä ja viikoittaisissa harjoittelijatapaamisissa Idexin henkilökunnan kanssa selvitetään työkuviota ja mahdollisia ongelmia.

Viime viikolla alkoi jo ensimmäisen kerran koti-ikävä kolkuttelemaan. Tai ei ehkä niinkään ikävä kun ei ehdi ikävöidä, mutta ryhdyin jo pohtimaan joulukuun alussa Delhiin menoa, junalippujen ja hotellin varaamista ja pakkaussuunnitelmaani. Koti alkanee siis olla jo mielessä nyt kun puolet Intian ajasta on takana ja puoelt edessä päin.

Viime viikon tuokiokuvia Intiasta

Olen oman kuskini kyydissä matkalla töistä kotiin. Varjoisaan kohtaan tienviereen on pysähtynyt tuk-tuk, josta sojottaa ulos yksi jalka. Kuski on jäänyt ottamaan nokosia. Hymyilen leveästi ja ajattelen, kuinka monenlaisia hetkiä täällä voikaan todistaa, mikäli pitää silmänsä auki ja havainnoi ympäristöään.

Teen Kho Nagorianissa ensimmäisiä haastatteluja pieneen töihin tehtävään tutkielmaani, joka käsittelee tyytyväisyyttä elämään. 20-vuotias Nazmin vastaa Suhelan hindiksi esittämiin kysymyksiin. Mitä enemmän haastateltava kertoo, sitä enemmän hänen silmänsä alkavat kostua. 17-vuotiaana naitetun, perhe-elämän murjoman edessäni itkevän naisen ainoa syy elää on hänen kolmevuotias tyttärensä.

Kolmejalkainen dalmatialainen katukoira linkkaa eteenpäin pitäen tasapainonsa taitavasti häntäänsä pyörittäen Jai Jawan Colony III -alueella, jonne eksymme matkalla apteekeille.

En ole katsonut televisiota kertaakaan ajatuksen kanssa, vaikka cämpin olohuoneessa se pauhaa jatkuvasti. Kenttätöissä meidät kutsutaan erääseen kotiin, istutetaan alas, tarjotaan colaa ja keksiä. Olen kuumuuden ja haastattelujen vuoksi uupunut, enkä jaksa seurustella. Sen sijaan tuijotan haltioituneena valtavan kokoisesta taulu-tv:stä intialaista Disney Channeliä, joka pian vaihdetaan elokuvakanavaan. Mainoskatkolla suuni loksahtaa auki ja intialaiset tiukassa istuvat sukupuoliroolit havahduttavat minut pohtimaan onko muutos täällä edes mahdollinen. Mainostettavan einesruokapussin brändinimi on ”Husband's choice”.

Lauantai-illaksi Alli ja minä olemme valinneet meille turistilehdykästä Tonk Roadilla sijaitsevan ravintolan Rock Onn, joka on Sunny Paradisen kuudennessa kerroksessa. Tonk Road on ainoa tuttu elementti eikä tuk-tuk-kuskikaan tiedä sen enempää. Ajetaan Tonkilla kotia kohti ja päätetään jo luovuttaa ravintolan etsiminen, kunnes Alli bongaa korkean rakennuksen katolta valokirjaimet SU. Rakennus on heikosti valaistu ja näyttää kaiken kaikkiaan täysin hylätyltä. Sisällä on tyhjiä liikehuoneistoja kaltereiden takana ja tunnelma on karmiva, luonnottoman hiljainen. Rakennuksen edessä istuvat miehet kuitenkin vakuuttavat paikan olevan oikea. Hississä, jonka lähtiessä huomaamme olevan Koneen valmistama, mietimme mihinhän mahdammekaan päätyä. Kuudennessa kerroksessa odottaa kuitenkin harvinaisen miellyttävän oloinen ravintola, jonka menu on lupaava, mutta nimi onkin nykyään Smoke Lounge. Ennen ruokaa saamme eteemme alkupaloja, joita emme ole tilanneet ja ruuankin seuraksi ylimääräisiä kippoja. Mahtavan ruuan jälkeen molemmille tuodaan taas uudet kipot, joissa lilluu muutamia hedelmän paloja. Pohdimme ääneen kippojen tarkoitusta. Alli meinaa ronkkia hedelmät ja syödä ne, minä puolestaan arvelen sisällön tarkoitetun juotavaksi. Kysyn tarjoilijalta mitä eteemme onkaan tuotu ja vastaukseksi saamme: lämmintä sitruunavettä sormien huuhteluun. Repeämme nauramaan. Onneksi ei maistettu.

Uima-allashotellilla on jälleen sama musta kissa kuin kuukausi sitten. Se tarkkailee puun alla häntä heiluen. Vähän matkan päässä apinavauvat leikkivät ja juoksentelevat. Pohdimme suunnitteleeko kissa apinoiden vai lintujen kimppuun hyökkäystä ja voittaisiko kissa apinan.

Sunnuntaina tunnin hieronnan jälkeen menen vielä kasvohoitoon. Monen erilaisen pesuaineen, kuorintamömmön ja voiteen jälkeen minut on jätetty makaamaan yksin huoneeseen jokin siveltimellä levitelty aine kasvoillani. Torkahdan ja havahdun oven koputukseen kasvohoitajan yrittäessä tarjota chaita. Olen hetken sekaisin, koska luulen olevani kahden korttelin päässä sijaitsevan cämp-housen huoneessani enkä enää Smart Spassa.

Tänään aamulla töissä kierrätän hindiksi käännettyjä haastattelukysymyksiäni kenttätyöntekijöiden kesken ja yritän selvittää heidän viikkoaikatauluaan. Santosh lupaa ottaa minut mukaansa kentälle tiistaina. Kysyn miehiltä mihin he ovat tällä viikolla menossa, voisitteko ottaa minut mukaan. Ei vastausta. Kysyn uudelleen yrittäen olla selkeämpi, mikä päivä voin tulla mukaan. Prabhu vastaa viikon päästä maanantaina ja tiistaina. Ok, kiitos tiedosta, mutta mitä teette tällä viikolla, yritän taas sanoa. Keskiviikko, torstai, perjantai mihin menette? Ei vastausta. Istumme hiljaa huoneessa, miehet penkovat työpöydän laatikoita. Toivon, että joku sanoo jotakin tulevasta viikosta. Prabhu ja Omprakash keräävät tavaransa, sanovat ”chalo” (let's go) toisilleen ja lähtevät.

Junamatkustamisesta

Junalippujen etukäteen varaus oli taas yksi kiintoisa kokemus viime keskiviikkona. Netistäkin voi lippuja ihan onnistuneesti varata, mutta useinkaan järjestelmä ei toimi, eikä tee yhteistyötä turhan hyvin suomalaisten pankkien kanssa. Mentiin siis Allin kanssa asemalle, jossa on reservation center ja ihan oma jononsa seuraaville: foreign tourists, freedom fighters, elders, handicapped people. Lippua varten täytetään lomake, johon täytyy kirjoittaa junan numero, määränpää, lähtöaika, matkustajien nimet ja iät. Jos on jonoa, niin kuin meidän tapauksessamme oli, virkailija suostuu ottamaan vain yhden lomakkeen ja myymään vain yhden matkan kerrallaan – ei aina edes paluumatkaa samalla. Ja taas takaisin jonon perälle seuraavien lippujen saamiseksi. Virkailija ei myöskään suostunut kertomaan olisiko seuraavissa yhteyksissä tilaa, kun varaamani juna olikin täynnä. Sitten vaan aikatauluseinältä arpomaan seuraavaa mahdollista junaa ja täyttämään uusi lomake, jonottamaan ja kokeilemaan onnea josko sinne mahtuisi. Vinkkinä siis lippuja asemalta varaaville: katso netistä mahdollisia junavaihtoehtoja ja kirjoita tiedot ylös, jotta voit täyttää taas uuden lomakkeen ja yrittää saada paikkaa sinne. Vietettiin jonottaessa melkein kaksi tuntia, kun Allilla oli lippuja ostettavana vielä joulukuun reissulleen.

Mieluisalla menomatkalla viime lauantaina. Valitettavasti ei kuvaa paluumatkan seisomapaikoilta.

Junakokemukset ovat tähän saakka olleet hiukan vaihtelevia, tosin kovin montaa ei vielä olekaan eikä siten siis kokemuksia kaikista luokista. Tavallinen sleeper yöjunan makuupaikka ei ole turhan miellyttävä, penkin ollessa nihkeää nahkajäljitelmä materiaalia, mutta hinta on halpa. Kalliimpi ilmastoitu AC-makuupaikka sen sijaan on varsin luxus, tyynyjen ja huovan kera. Suomalaiseen tapaan konnari käy herättämässä ennen oikeaa asemaa ja nukkuminen voi onnistua ihan hyvin. Yllättäen kaikki tähän mennessä kokemani junat ovat olleet aikataulussaan, jopa etuajassa saapuneet määränpäähän. Asemalle sen sijaan junat ovat tulleet aina hiukan myöhässä. Päiväjunan perusistumapaikat on samaa nahkajäljitelmää ja paikkoja on kolme ja kolme vastakkain. Junat tuntuvat olevan aina todella täynnä, ovet ja ikkunat ovat auki, jotta ilma vähän edes kiertää ja rohkeimmat istuvat avoimissa oviaukoissa. Intialaisen junan vessaan en ole vielä rohjennut. Muiden kertoman mukaan se ei ole turhan mieluisa kokemus.

Tyopaikan koneelta blogikirjoituksia nettiin laittaessa on paljon ongelmia eika tule ihan niin kauniita merkintoja kuin haluaisin.

Tiikerisafari Ranthambore National Park

No tigers but at least tiger foot prints!

Muutamia ”must to do” juttuja olin listannut ennen Intiaan lähtöäni ja nyt melkein kaikki niistä on toteutunut. Viikonloppu vietettiin tiikerisafarin merkeissä Sawai Madhopurissa. Olin itse suunnitellut varaavani safarin marraskuussa, mutta kun cämpiltä oli porukka lähdössä nyt päätettiin mekin lähteä 10 hengen porukkaan. Ajoituksen puolesta lokakuu olikin parempi, sillä monsuunin jäljiltä puisto on vielä vihreä ja kaunis. Jo nyt kuivuminen oli alkanut ja puut kellersivät – en siis ihan menettänyt ruska-aikaa.

Itse Sawai Madhopurissa ei ole paljoakaan nähtävää tai tehtävää. Kaikki paikallinen bisnes siellä perustuu tiikereille ja niiden mahdolliseen näkemiseen. Saavuttiin jo alkuiltapäivästä, majoituttiin kahteen vierekkäiseen hotelliin, joiden laatu oli vähän niin ja näin. Laadusta mm. kertoo toisen hotellin ravintola, jossa syötiin kahden tunnin odottamisen jälkeen tilaamaamme lounasta. Lounaan jälkeen tutkailtiin paikallisia turistien houkuttelukauppoja ja erilaisia village women handicrafts paikkoja. Illalliselle mentiin paremman hotellin buffettiin ja ajoissa petiin, koska safarin ajoneuvon ja lippujen vaihdon hankintaan piti lähteä aamuviideltä. Siellä meitä odottikin melkoinen säätö ja reilun tunnin riitely, koska matkaseurueessamme olikin osallistujamuutoksia alkuperäisen online-varauksen kokoonpanon sijaan. Lopulta jouduttiin ostamaan kaksi lippua lisää toiseen ajoneuvoon, että kaikki pääsivät mukaan. Safarille lähtö lippuluukulla ja oikean ajoneuvon sekä opopaan löytäminen on todellinen intialainen hässäkkä. Suosittelen jatkossa muille tiikerisafarille lähtijöille hiukan enemmän maksavaa, varmasti kaikkien sikäläisten hotellien tarjoamaa hotelli+ safari-pakettia, jossa hotellin henkilökunta hoitaa aamuhässäkän ja ajoneuvo vain poimii osallistujat heidän hotelleiltaan matkalla puistoon.

Mutta tärkeimpään: yhtään tiikeriä ei safarilla nähty, mutta jäljet nähtiin. Sen sijaan peuroja ja muita hirvieläimen sukulaisia (bluebull), antilooppeja, riikinkukkoja, vesikäärme ja melkein krokotiili. Opas kyselikin monilta osallistujilta kuinka mones safari kullakin on menossa. Ilmeisesti monet ottavat useita safareita ja eri aikoihin, jotta tiikerien näkemisen mahdollisuudet nousevat. Puistossa kuitenkin on yhä todistettavasti tiikereitä, eikä kaikkia niitä ole salametsästetty. Matkaan oli onneksi lähdettykin tietäen fakta, ettei tikruja välttämättä tulla näkemään, joten pettymys ei ollut niin valtava. Puisto itsessään on kaunis ja näkemisen arvoinen. Nautin paljon vihreydestä, raikkaasta ilmasta, eläinten äänistä ympärillä ja mahdollisen tiikerin näkemisen aiheuttamasta jännityksestä.

Paluumatkalle meillä ei ollut junalippuja, koska juna oli täynnä. Liput kuitenkin saa ostaa ennen junan lähtöä, mutta sellainen lippu tarkoittaa vain matkapilettiä, ei paikkalippua. Juna oli aivan tupaten täynnä ja jouduttiin seisomaan koko kahden tunnin matka takaisin hyvin ahtaasti. Junien ylibuukkaus on aivan käsittämätöntä täällä. Asemilla uusia matkustajia ei mahdu enää sisään, eikä entiset mahdu liikkumaan edes ovelle päästäkseen ulos. Perille kuitenkin päästiin, mutta voi kuinka iloinen olenkaan siitä, että ostettiin jo istuma/makuupaikat sisältävät junaliput seuraaville matkoille.

Vapaapäivinä viime viikolla seikkailin Jaipurissa. Torstaina kävin parin tytön kanssa Sanganeerissa, lentokentän vieressä olevassa esikaupungissa/kylässä, joka on erityisen tunnettu kierrätyspaperin tekemisestä, mutta myös posliinin (blue pottery) ja käsinpainettujen kankaiden valmistuksesta. Torstai-iltana mentiin lukuisia runoesityksiä ja lauluja sisältäneeseen juhlapäivän seremoniaan katsomaan, kun kolme isoa paperiukkoa ja pahat henget poltettiin näyttävästi ilotulitteiden kera. Lokakuun 6. Vijayadashmi / Navrati juhlasta voi lukea enemmän vaikka wikipediasta. Perjantaina lähdin yksin paikallisbussilla keskustaan ja pääsin perille onnistuneesti säästäen 70 rupiaa, koska valitsin julkisen ahtaan kulkuvälineen tuk-tukin sijasta. Kävelin Pink Cityssä tunteja, hankin tuliaisia, söin samosan katukojusta ja katselin ympärilleni nautiskellen ihan omasta yksinäisyydestäni (ympärilläni kaikki intialaiset turistikauppiaat). Nyt taas kaksi täyttä työviikkoa toimistolla, missä vilisee hiiriä, ennen pitkää lomaa Diwalia.

Pahat henget palavat - Victory of Good over Evil