Idexin tarjoamia mahdollisuuksia

Finnish girls: Saara, Mari ja Alli. This pic makes me happy.

Niin kuin olen jo aiemmin maininnut, kuhisee meidän cämp-house kaikenlaista väkeä. Kuukauden täällä viettäviä vapaaehtoisia tulee ja menee ja joka viikko astelee taloon joku uusi ihminen. Oma sosiaalisuuteni ei ihan aina riitä kaikkien kanssa kaveeraamiseen. Eikä ihan kaikkien kanssa suoraan sanottuna edes kemiat kohtaa. Onneksi jengiä on tosiaan paljon ja jokaiselle löytyy kyllä omanlaistansa seuraa. Me suomalaiset olemme saksalaisten kanssa nyt enemmistössä. Muut tulevat Itävallasta, Mexicosta, USAsta, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Kanadasta ja Etelä-Afrikasta. Olen saanut jo vähän väikkärimateriaalin keräämistäkin alkuun perustamalla kansainvälisen girl power memory work ryhmän talomme kirjavasta porukasta. Aion myös ensi kuun aikana tehdä ryhmähaastatteluja suomalaistyttöporukalle, koska kaikki ovat juurikin tutkimukseni kohderyhmää +20-vuotiaita 1990-luvun teinejä.

Meitä harjoittelijoita on koko 30 hengen porukasta noin puolet. Monet vapaaehtoiset on joko nuoria välivuotta pitäviä 18-20-vuotiaita tai sitten opiskelunsa juuri päättäneitä parikolmekymppisiä. Joukossa on myös tällä hetkellä neljä keski-ikäistä naista. Idex on onnistunut löytämään hyvinkin erilaisia harjoittelupaikkoja – osa täysin nappivalintoja ja osa (kuten omani) vähän sinne päin. Porukassamme on osa valmistuneita, osa vielä opiskelijoita (kaikki me suomalaiset olemme äskettäin valmistuneita). Löytyy dokumentaristi, sairaanhoitajia, kokki, journalisti, toimintaterapeutteja, terveyskasvattaja, sosiaalityöntekijä, opettaja, tuleva muotisuunnittelija sekä maisterit koulutustaustoilta maantiede (+ matkailumaantiede), kansainväliset suhteet ja kulttuurintutkimus (minä). Suurin osa on tyytyväisiä työhönsä, mutta osa kohtaa erinäisiä vaikeuksia lähes päivittäin. Täkäläinen hidas työkulttuuri, epäselvyydet ja kommunikaatiokatkot ovat yleisimpiä ongelmia. Myös työn vastaavuus suhteessa kunkin koulutustaustaan on varsin vaihteleva ja odotukset molemmista suunnista eivät aina kohtaa todellisuudessa. Pääosin kaikki ovat tyytyväisiä ja viikoittaisissa harjoittelijatapaamisissa Idexin henkilökunnan kanssa selvitetään työkuviota ja mahdollisia ongelmia.

Viime viikolla alkoi jo ensimmäisen kerran koti-ikävä kolkuttelemaan. Tai ei ehkä niinkään ikävä kun ei ehdi ikävöidä, mutta ryhdyin jo pohtimaan joulukuun alussa Delhiin menoa, junalippujen ja hotellin varaamista ja pakkaussuunnitelmaani. Koti alkanee siis olla jo mielessä nyt kun puolet Intian ajasta on takana ja puoelt edessä päin.